Siis tosiaan, oon lähdössä vaihtoon. En lupaa mitään siitä et kuinka usein tänne kirjotan, ja koitan välttää niit suurimpii angstikirjotuksii, mut tärkeintä nyt ois et saisin ees joskus kirjotettuu tänne :D Mut sen voin lupaa, että niitä angstikirjotuksii todella tulee, oon niin järkyttyny ja välil jopa ahdistunu täst lähdöstä... Ainaki tällä hetkellä nää kyseiset tunteet on lähimpänä mielessä.
Ois pitäny älytä alottaa tän blogin kirjottaminen jo aikoi sitte, sillon ku sain tietää että olen tosiaan lähdössä. Oisin saanu tänne niin paljon materiaalii... Siitä, milt tuntu kun the Letter tuli. Siitä, kun mä sain tietää, minne tarkkaan ottaen lähden. Siitä, miten vaikeeta oli kirjottaa eka kirje isäntäperheelle. Ekasta AFS:n järjestämästä vaihtaritilaisuudesta. Vaihtarileiristä. Ja joka helvetin fiiliksestä minkä oon tähän mennessä käyny läpi. Oisin saanu kirjotettuu paljon enemmän positiivisii ja ilosii posteja jos oisin alottanu tän blogin sillon, hmm, yli vuosi sitten :D Haluisin laittaa tunteet katkolle pariks kuukaudeks, tai sulkee koko jutun mielestä. Mutta mä kirjotan tässä alotuspostauksessa kaikista näistä asioista lyhennelmän (=
Mä siis oon tosiaan lähdössä Ranskaan, niinkun jokainen joka osaa vähintään yhtä vierasta kieltä on jo päätellyt a) blogin nimesta b) blogin osotteesta. Lähtöpäivä on 2.9., suuntana Grenoble. Ja koska se ei sano kenellekään yhtään mitään, niin Grenoble on Lyonin lähellä. Jos sekään ei vielä avaa, niin Grenoble, ja siis myös Lyon, on Alppien alapuolella. Lähimmälle vuorelle siitä mun tulevasta kodista on n. tunti matkaa. Tää kaupunki on suht iso, vähän alle 200 000 asukasta siellä on. Ja mun koulussa on n. 1000 oppilasta. Ja silti mä oon freaking out siitä, et jos en saakaa yhtään kavereita... :D
Ja sit se tärkein, mun perhe. Siinä on jenkki-äiti, eli mun ei tarvi osata puhua ranskaa jos mulle tulee joku ylitsepääsemätön ongelma eikä kielitaito riitä. Siinä on isä, ja sit kaks lasta, 4-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika. Niillä on koira, Velvet, ja ne asuu kerrostaloasunnossa, jossa mulla on, luckily, oma huone. Mä oon ollut niihin yhteydessä aika paljon, ja se perhe todella vaikuttaa tosi mukavalta, eli sitä puolta ei tarvi stressata.
Tietysti ihan ekana piti hakee paikkaa järjestöstä. Ite mä hain AFSn, YFUn ja STSn kautta, mut AFS oli mulle se tärkein. Niiden hakemusten täyttäminen oli yllättävän vaikeeta, mua ei ikinä ois huvittanu tehä sitä :D No, niitä papereita täyteltiin sitten muutamaan otteeseen. Jonkun aikaa sen jälkeen oli haastattelut, se eka haastattelu oli tosi pelottava, seuraava vähän vähemmän pelottava ja viimesessä ei enää kauheesti jännittäny, olin jo "vanha tekijä" :D STSn haastattelu oli englanniks/ranskaksi nuoren ex-vaihtarin kanssa, jommankumman jäljelläolevan järjestön haastattelu oli kolmen hengen ryhmässä, ja se viimenen oli kolmistaan kahen aikuisen kanssa. En oikeestaan kauheesti muista niistä haastatteluista mitään, paitsi et piti kertoo hyvii ja huonoi puolii itsestä, odotuksii matkalle ja sit jotain niinki tärkeetä kuin oma asemani kaveripiirissä. Valehtelin siinä kysymyksessä aika rankasti, kerta ei kaveriasiat ihan parhaalla mahollisella tolalla olleet olleet pitkään aikaan.
No, joka tapauksessa kaikki järjestöt hyväksy mut ohjelmaansa, valitsin AFSn, ja sit alko "oikeiden" paperien täyttäminen. Pitkään aikaan ei tapahtunu mitään, jossain vaiheessa sitten AFSn entinen vaihtari tuli kotikäynnille, ja se meni ihan hyvin vaik olinki järjettömän hermostunu :D Pelkäsin koko aika et se saa musta epäkohteliaan kuvan, mut kaipa se ties miten mua jännitti.
Mun eka vaihtaritilaisuus otti paikan Helsingissä 13.4.2011. Se alko viideltä ja loppui kaheksalta. Ja mä istuin sen koko ajan siinä yliopiston epämukavalla luentopenkillä. Sillä luennolla kerrottiin kaikkea tärkeää josta mä en muistanut puoliikaan sen luennon loputtua. Arvatkaa muistanko nyt... Okei, saatiin sähköpostiin luennon kaikki diaesitykset vähän aikaa sitten, siitä voin tarkistaa. Huom, voin. Tarkottaa sitä, että alan selata sitä äitin printtaamaa kokonaisuutta paniikissa muutama päivä ennen lähtöä... D:
Se vaihtarileiri sen sijaan oli jotain parasta tässä koko touhussa. Me, 38 Eurooppaan lähtevää AFS-vaihtaria, oltiin Porvoon Övikin leirikeskuksessa 7.-8.5. Meillä oli joka päivä jotain sessioita, joissa meidän piti käsitellä eri aiheita. Mutta koska mun ryhmän ohjaaja oli tosi kiva ja rento, nii me käytiin ne aiheet nopeesti vaan läpi, ja sit se kerto sen omii kokemuksii ja päästiin juttelee kaikkee omaa :D Sillä leirillä oli parhaita ihmisiä, meil oli tosi kivaa. Me katottiin, of course, Suomi-Slovakia sillon illalla, ja sit valvottiin puoliks vahingossa punasen mehun voimalla sinne aamukolmeen. Ja jutut tietty parani ajan kuluessa, mut ei niistä sen enempää... Nojoo, en ainakaa antanu liian fiksua kuvaa itestäni sinä yönä (=
Ja sit nää tunteet. Mä oon tosissani kun sanon, et haluisin laittaa tunteet katkolle. Yleensä, kun mä ajattelen tätä lähtöö, mua alkaa ahdistaa ihan helvetisti, joten mun ajattelu keskeytyy hyvin nopeesti. Nytkin kun mä kirjotan tätä, mun on pakko pitää yllä niitä turhan heikkoja muureja jotka oon mun mieleen rakentanu. Kuitenkin ykskin mun kaveri on joutunu kokee sen ahdistuksen, mikä pääsee vapaaks siin kolmen aikaan yöstä kun muurit alkaa kaatua väsymyksen mukana. Sellasina aikoina, tai no, minään aikana nää "Siit tulee iha sika siistii", "Sul tulee olee niin hauskaa" ja "Sun masennusfiilis menee ohi muutamassa viikossa, sit kaikki on ihanaa ja kivaa" -tyyliset piristyslauseet ei auta yhtään, ne vaan suututtaa lisää. Kyllä kai mä oon kuullu nää niin sata kertaa et osaan ne jo ulkoo, kai mä tiiän et siitä tulee myös hauskaa, kyl mä tajuun et sen vuoden jälkeen oon tosi ilonen et lähin. AIVAN SAMA! Mua ahdistaa nyt. Mut sit onneks on niitäki päivii kun oon pääasiassa ilonen siitä et mä lähen. Ne päivät tosin liittyy usein hetkellisiin ihmissuhdeongelmiin tai muuhun yhtä masentavaan... On tää rankkaa ::D
Ja koska huomaan et tästä on jo nyt tullut ahdistuksenpurkukertomus, mä voisin jopa lopettaa tän tähän ja kirjottaa joskus myöhemmin lisää, mahollisesti jotain positiivista. Ainaki yritän kirjottaa vähemmän angstisesti :D
