No longer needed here so where do we go?

Will you take a journey tonight, follow me past the walls of death?
But girl, what if there is no eternal life?

***

Alle kuusi viikkoa jäljellä. 40 päivän päästä mä lähden Pariisiin, ja 41 päivän päästä tulen kotiin. Haittaakse? Ei oikeestaan. Siis, ihan mielelläni mä vielä olen täällä nämä loput päivät, mutta ei musta tunnu ollenkaan siltä, että oisin tulossa liian aikaisin kotiin, en haluisi pidentää tätä mun visiittiä. Rajansa kaikella, ja musta on jo aikakin tulla kotiin. :D Mut mietityttää se, että millasta kotona on. Onko koti muuttunut, onko ihmiset muuttuneet? Ja jos, niin millaisiksi, hyvään vai huonoon suuntaan? Ainakin yhdessä tapauksessa mä toivon, että muutosta on tapahtunut, ja juurikin sinne positiiviseen suuntaan. Entä mä, miten mä oon muuttunut, hyvään vai huonoon suuntaan, ja kenen mielestä?

Toissa keskiviikkona (sillon, kun viimeksi kirjotin) tuli momin kaveri Vanessa ja sen mies Vincent meille kylään. Syötiin pizzaa ja tehtiin epäonnistunut suklaafonduevesiputous. Epäonnistunut, koska:

Tältä se näytti ennen kun laitettiin maitoa mukaan

Ei voi sanoa, että maidon lisääminen oisi mitenkään parantanut koostumusta... :D

Mut se oli silti ihan hyvää, dipattiin mansikoita ja banaaninpaloja sinne. Mitä se haittaa, että se oli vähän jännän näköistä. :D

Lauantaina 19.5. mut oli kutsuttu illanviettoon Benille. Olin niin ilonen jo siitä kutsusta ettei mitään rajaa, kerranki ei tarvinnut onkia sitä kutsua virveleiden, katiskojen ja en tiiä, harppuunoiden kanssa. Ei sillä, että mä sitäkään oisin niin kovin montaa kertaa tehnyt... Mutta silti. Meitä oli mun ja Benin lisäksi Lisa, Alexandre, Léandra, Mélina ja Zag. Se ilta oli tosi kiva, me syötiin pizzaa ja juteltiin kaikkea kivaa, pelattiin spiritismiäkin (ihan kun muka ois toiminut :D ja ihankun mä oisin uskonutkaan että se toimisi... ainakaan ihan kokonaan (--------: mut oli silti kivaa pelleillä niiden scrabble-kirjainnappuloiden kanssa). Illan "the biisi" oli Call Me Maybe (veikkaan että linkki on turhaan, eiköhän kaikki ton oo kuullut), ja vaikkei se ookaan ihan mun musiikkimakuu niin en voi väittää etten oisi ihan yhtä onnessani laulanut sitä kuin mitä muut. Kotiin sieltä piti lähteä kaikkien yhdentoista aikoihin, mutta siihen asti oli kyllä tosi kivaa ! (:

En muuten voi vieläkään uskoa, että mä vaivaudun joka lauantai nousemaan varttia yli kuusi (tai vähän seittemän jälkeen jos en haluu pestä hiuksia) ehtiäkseni kasiksi kouluun. Lähes poikkeuksetta multa jää kunnon aamupala välistä, yleensä se on sellai nopeasti syöty puoli kulhollista muroja (onni on myötä jos joku on laittanut maidon jääkaappiin niin että se on kylmää<3 se on silti ällöä, koska ranskalaiset ei tunne käsitettä "rasvaton maito", vaan se on sellasta avaamattomana huoneenlämpötilassa säilytettävää täysmaitoa). Lähes poikkeuksetta mä juoksen ratikkaan, usein vesisateessa, kiva että panostin meikkiin eiksnii? Ja kaikki tää vaan, jotta voisin tehdä koulussa pari tuntia ei mitään. (= Yhtenäkin lauantaina mä käytännössä katsoen nukuin siellä tunnilla, kun ei sitä opea kiinnosta. No, enää kaksi lauantaita jäljellä.

Oonko huono suomalainen lätkäfani, maanpetturi tai muuta vastaavaa, jos kerron, että oon voitonriemunen kun Leijonat ei voittaneet kultaa? No, itsekäs mä ainakin oon, koska ainoo syy oli se, että mä en oisi halunnut jäädä kultajuhlien ulkopuolelle. :D Ei sillä, että mä oisin odottanutkaan, että Suomi voittaisi. Ei se kahta kertaa peräkkäin, varsinkaan sen jälkeen miten se pelasi Kanadaa ja USAa vastaan ekan kerran. Jo välierien ekassa erässä mun iTunes heitti itse kaksi kertaa JVGn Hyvän häviäjän, niin että sen oisi voinut jo nähdä jonain ennusmerkkinä. Tietysti sitten vitutti, kun pronssipelikin hävittiin. No, ei sitä aina voi, eikä tarviikaan voittaa. Sitten 2014 oisi kiva. Sitäpaitsi, saatiin me leijonahupia ilman mitalejakin, Miken ja Saran toimesta. Koska eihän Sara toki vongannut. O: :D Ois ollu kiva olla kuuntelemassa, miten se niiden keskustelu meni.

Viime maanantaina oli parin mun luokkalaisen tytön, Amandinen, Olgan ja Manonin, teatteriesitys. Me mentiin sinne Helenen kanssa, seikkailtiin Grenoblen läpi etsien sitä esitystilaa. Eikä oltu kun puolisen tuntia etuajassa. :D Mutta se itse esitys oli loistava, vaikken mä joka ikistä puheenvuoroa ihan sataprosenttisesti ymmärtänytkään. Se oli hauska, hyvin näytelty ja muutenkin vaan ihan mahtava. Yks parhaiten käytetyistä illoista täällä Ranskassa, ihan varmasti ! (:

Annukka oli meillä siis tän viikonlopun, ja meillä oli SUPERKIVAA ! Juoksin (no, melkein :D) lauantaina koulusta Lyoniin menevään junaan, ja shoppailtiin pari tuntia siellä. Ostin hameen (HAMEEN ! MINÄ ! joo. se on sellai söpö vaaleenpunanen, missä on mustia sydämiä (((: kuulostaa tosi paljon mun tyyliltä :D mutnii. ja käytinkin sitä jo, niin että kaipa mä tästä alan jossian vaiheessa oppia käyttämään oikeasti hameitakin. mutta se on ihana hame) ja shortsit (sellaset vaaleet boy friend shortsit, ne on kanssa ihanat ja mukavat ja näyttää kivalta mun päällä) (se hame myös, muuten :D). Oli tosi hyvä sää, ja me käveltiin pitkin Lyonia ja aurinko paistoi ja meillä oli kuuma, mut silti oli ihanaa ja juteltiin kaikenlaista enemmän tai vähemmän syvällistä. Tultiin kotiin about kasiksi, ja mä esittelin siinä ratikalla matkatessa Annukalle Grenoblea. Hyvin siinä tuli nähtyä kaikki tärkeä. (:
   Sunnuntaina noustiin lounaalle, ja lähettiin sitten kaupungille. Koitettiin käydä ostaa Annukalle kirja mikä sen piti lukee huomiseks, kerranki se ei ollu hoitanu jotain kouluasiaa etukäteen. :D Mut eikai kaupat oo aikasin sunnuntaina. No ei se meitä haitannut, mun ja Helenen kantapaikka Quick, ranskalainen (vai onkohan se alunperin sveitsiläinen? en tiiä) Hesburger, oli kyllä auki, joten me liimattiin sinne perseemme ja vietettiin aikaa.
   Sit mentiin puol viis alkavaan leffaan, On The Road joka oli IHANA. Siitä tuli maailman siistein fiilis, sellai että haluun mennä kiertelee Amerikkaa jollain autolla kavereiden kaa, liftailla jos loppuu rahat tai auto hajoo, bilettää jokaisessa vastaan tulevassa baarissa ja polttaa kaikkee mikä tulee vastaan (no ei, mut tiiätte ehkä mitä tarkotan), päätyy minne sattuu aina öiksi. Sen leffan aiheuttaman rebel-fiiliksen takia  sit käveltiin kaupungissa sateesta välittämättä, naurettiin ja juteltiin ku oltais juotu muutaki ku vettä tai poltettu muutakin ku tupakkaa (joo. vaikka tupakka onkin pahaa normisti :D mutku ketjupolttaja-Annukka tarjos ja olin sopivassa mielentilassa... seliseli :D). Käytiin sitten hakemassa Quickistä vielä hampurilaisateria (vaikka oltiin siis menossa kotiin syömään siinä). Hoilattiin kaikkia ihania suomifiilisbiisejä (mm. J. Karjalaisen Hän ja Kari Tapion Olen suomalainen) ja ansaittiin pitkien, blondien suomityttöjen keräilykatseita kaduilla. Illalliseksi oli pikkusia creppejä, niin että kyllä niitä sitten kuitenkin jaksoi syödä. Katottiin vielä ennen nukkumaan menoa Miljonääriäitejä Nelosen nettiteeveestä... No kai sitä välillä voi tollasta typerää hömppää katsoa. :D
   Tänään (/eilen?) aamupäivällä oli hyvä, kun oltiin Annukan kanssa mun huoneessa ja en tiiä mitä tehtiin, varmaan oltiin koneella tai huolehdittiin ulkonäöstä tms, ja Alexandra oli siinä kanssa. Sit se yhtäkkiä kysyy: "Ootteko te sellasia oikeita kavereita, vai tavallisia kavereita?". Se käytti sanaa une copine, mitä slangissa yleensä käytetään kun puhutaan tyttöystävistä, samalla lailla kun un copain on poikaystävä. No ei siinä mitään, me hajottiin ja kysyttiin vähän tarkemmin että mitä se tarkoittaa. "Siis että haluisiko joku olla Annukan copine, mutta se ei voi koska se on sun copine?" Mietittiin siinä sitten, että silläpä on liberaali kasvatus, että ihanko me seurustellaan keskenämme? Kävi kuitenkin lopulta ilmi, että Ally-parka vaan koitti kysyä, ollaanko me parhaita kavereita vai normaaleja kavereita. Saatiin me siitä silti mukavat naurut. :D
   No mut joo, ruuan jälkeen häivyttiin taas kaupunkiin. Käytiin toisen kerran leffassa, tällä kertaa katsottiin Cosmopolis, joka oli todella hämärä. Olihan se tehty hyvin, mutta vaikka se olikin version original eli enkuksi, niin multa meni puolet ohi. Tai siis, kyllä mä ymmärsin lähes kaiken mitä siinä sanottiin, mutta se oli helvetin hämärä leffa itsessään. Mä en pitänyt siitä päähenkilöstä, ja sen psykologia meni multa ihan ohi. En ees ymmärtänyt sen leffan kontekstia, ei oo hajuukaan että missä tai milloin ne tapahtumat oikeen oli. Ärsyttävä leffa suorastaan, ja ahdistava, useemmin kun kerran mä mietin et miks mä katon tätä, ja että mä haluun pois, mä haluun pois tästä salista ja valosaan ja ulkomaailmaan ja muiden ihmisten luo. Jos siis pidät itseäsi poikkeuksellisen älykkäänä, syvällisenä ja taiteellisena sieluna, niin suosittelen. Muuten en suosittele. Tietty saattais olla eri asia, jos ois omaksi kieleksi tekstitykset. :D Mut eipä ollu tossa On the Roadissakaan, eikä siinä jäänyt mitään epäselväksi, siis mitään sellasta tärkeää yksityiskohtaa kuin että miksi vitussa päähenkilö ampui kädestään läpi. (=
   Joka tapauksessa, leffan jälkeen me käytiin Fnacissa ettimässä vielä sitä kirjaa Annukalle (tänään oli osa kaupoista auki... en ymmärrä tätä ranskalaista logiikkaa että sunnuntaina on kaupat kiinni, mutta pyhäpäivänä ne kyllä on auki), no ei löydetty mutta mä ostin Mentalistin kakkostuottarin.♥ Ja oon taas "varaton". :D Sieltä me sitten installoitiin vielä kerran itsemme Quickiin ennen kun Annukalla lähti juna Lyonin kautta Saint-Étienneen. Oli surullista taas lähteä eri suuntiin, ja siinä kun kävelin juna-aseman läpi yksin kotiin päin, muhun iski se tieto etten mä voi taas puhua suomea jatkuvasti miten haluan, että se on rajoitettu vaan puheluihin ja skypeen. Miksi se on joka kerta yhtä järkyttävää, miksei siihen totu?


Kahdeksantoista vuotias minä on päättänyt, että ensi talvena se ottaa tatuoinnin. Tai kaksi, saa nähdä. :D Toisen mä ottaisin niskaan sinne hiusrajaan, se oisi tällainen:

Kooltaan se oisi about 4,5cm x 3,5cm. Koska mä en ikinä tatuoisi ihoa turhaan (pelkään jo sitä kipua ihan helvetisti, plus että se on kuitenki ikuinen jälki ihossa), sille on hyvät perustelut. Poispäin kävelevä Nuuskamuikkunen, koska se symboloi mulle lähtemistä, vapautta, kaikkea sitä tuskaa ja iloa ja surua ja taakkaa ja ikävää ja onnea mitä niihin liittyy. Nuuskamuikkunen lähtee aina "talveksi etelään", tietämättä oikein tarkkaan itsekään, minne se oli matkalla, mutta se palasi aina takaisin. Musta tuntuu, että elämä ei mitään muuta olekaan kuin matkustamista paikasta toiseen, liikkumista ja siirtymistä sekä fyysisesti että henkisesti. Eikä elämässäkään se määränpää ole tärkeintä, vaan juurikin se muutos, jatkuvuus, vaihtuvuus, se kaikki mitä tapahtuu, ja kuitenkin se oma lähtötilanne, omat juuret on tärkeät, niihin aina palataan ainakin omassa mielessä.. Lisäksi, mä itse "lähdin talveksi etelään" eli tänne Ranskaan 10 kuukaudeksi, ja palaan takaisin.

Toinen oisi tällainen, ja se tulisi korvan taakse:

Tää oisi joku 2cm x 2,5cm, tai miten nyt meneekään noi suhdeluvut. Sana on siis L'amour, yllättää varmaan kaikkia että se on ranskaa, ja siis tarkottaa rakkautta. Rakkaus on itessään jo niin kaunis ja suuri asia, että se riittäisi mun mielestä jo perusteluiksi, mutta sen lisäksi toi sana on yksi kauneimmista minkä mä tiedän. Mutta tää on se "ehkä toinen" tatuointi minkä mä mahdollisesti saattaisin ottaa. Nuuskamuikkunen olis se ykkönen. (: Mutta joku saa kyllä tulla pitämään mua kädestä kiinni, muuten en uskalla mennä edes sisään sinne liikkeeseen. :D

Ootteko muuten huomanneet, että yöllä puoli kahden aikoihin (eli nyt kun tätä kirjotan... pitäis kai herätä huomenna aamulla seittemältä koska on ysiaamu) Apulannan biiseissä kitaran alkuvingutus satuttaa korvia ja aiheuttaa päänsärkyä? Vaikkei tässä musiikissa muuten mitään vikaa ookaan, niin siinä sitten loppubiisi parannellaan ohimoparkoja. :D Taas todiste siitä, miksi soittolistan pitää muuttua riippuen vuorokauden ajasta. 

Mut tässä vielä pari kuvaa Grenoblesta koska täällä on oikeasti ihanan kaunista.

Matkamies lauluja laulaa

Mä alotan nää tekstit aina tyylillä "Mitä mulle on tapahtunut?" ja joka kerta vastaus tuntuu olevan "Ei mitään". Mä luulen että se on syy, miksi näitä kirjotustaukoja tulee. Mutta joo, tässä sitä taas kerron mun elämästä, jossa ei tapahdu yhtään mitään mutta jossa tuntuu sitäkin vahvemmin. O: Kaipa sitä ehtii tutkia fiiliksiään, kun ei ole liikaa tekemistä.

Mä sain vihdoin olla yksin kotona pidempään kuin tunnin tai kaksi. :D Papalla ja momilla oli joku synttärijuttu, ja ne meni sen johdoksi kavereidensa kanssa viikonlopuksi jonnekin Etelä-Ranskaan, ja lapset vietiin mamien ja papin luokse. Jäin siis yksin lauantaina illalla, ja kotiin perheeni saapui tiistai-iltana. En voi kuvailla sanoin miten hyvältä tuntui olla yksin kotona pitkästä aikaa, mä todella tarviin aikaa yksin, ja varsinkin pikkulasten kanssa perhe-elämä on välillä todella rasittavaa.
   Mä en kylläkään tehnyt sen suurempia ollessani yksin - joku voisi sanoa, että mä tuhlasin vapautta. Mut mä oon eri mieltä, mun mielestä mä käytin vapautta sillain kuin mulle parhaiten sopii, eli otin kaiken ilon irti siitä, että olin yksin kotona. Mä suunnittelin ruokailut, kävin kaupassa, ja sitten vaan olin kotona ja tein kaikkea enemmän tai vähemmän jännää, lähinnä juurikin sitä vähemmän jännää.
   Mun ruokailut, niin hyvin kun mä ne suunnittelinkin, oli aika mielenkiintosia. :D Lauantaista mä en edes ole ihan varma, söinkö mä mitään oikeaa ruokaa. O: Mulla ei ole ollenkaan muistikuvia siitä, että mä oisin tehnyt jotain ruokaa silloin. Sunnuntaina mä tein sienipastaa, mutta se olikin kaikki mitä söin. Tai siis, kyllähän mä söin keksejä sun muuta hyvää, mutten sellaista oikeaa ruokaa. :D Maanantaina kouluruuan ja aamupalan lisäksi söin vaan keitettyjä perunoita illalliseksi - ehkä siinä yhdeksän ja kymmenen välissä illalla. :D Tiistaina tein kanasalaattia. Kaupasta mä en löytänyt hunajamarinoitua kanaa, mikä on parasta kun tekee salaattia, mutta se ei haitannut, vaan mä tein marinadin itse, itseasiassa taisin tehdä sen sunnuntaina. XD Heitin sinne hunajaa, currya, paprikajauhetta, suolaa ja pippuria, ja jotain muuta kanssa mutten enää muista yhtään että mitä. Mutta se oli tosi hyvää, mussa on selvästi aineksia kokiksi !
   Tiistaina mä kävin myös katsomassa Hunger Games, joka oli ihana ja jossa mä itkin enemmän kuin tarpeeksi. Varsinkin siinä, kun Rue kuoli. ): Tarkoitus oli mennä Helenen kanssa, mutta se ei päässytkään niin mä menin sitten yksin. Mä oon sitä mieltä, että Katniss oli liian iso tai Peeta liian pieni, sillain fyysisesti, mutta ne näytteli osansa hyvin, ja varsinkin juuri siinä Ruen kuollessa Katnissin suru oli niin koskettavaa että mä oikeesti nyyhkytin ääneen. Onneksi ei ollut teatterissa kauheesti väkeä, niin oli vähemmän ihmisiä kääntymässä tuijottamaan mua kun inisin siellä itsekseni. :D

Vaikka mä pidänkin enemmän oikeasta kodistani (tai kodeista, isin ja äitin kummankin) (mietin tossa muuten, että meinaankohan puhua aina isistä isinä, vai muuttuukohan se joskus iskäksi tai faijaksi tai ihan vaan isäksi :D isi on pikkulapsien käyttämä nimitys, mutta eikai mun vielä tarvii kasvaa isoksi), niin täytyy myöntää että tälläkin talolla on huonojen puolten (esim. sen, että olkkari ja ruokahuone on ihan mun huoneen vieressä - aamuisin herään usein lasten huutoon kun ne haluaa lisää aamupalaa tms) lisäksi ne loistaviakin ominaisuuksia.
   Kun paistaa aurinko, se paistaa suoraan mun ikkunasta sisään siinä iltapäivällä. Mun ikkunat on jättikokoiset, joten ei ole epätavallista että mä avaisin ne ammolleen ja ottaisin aurinkoa työpöydän ääressä bikineissä. Tässä on vain se pieni huono puoli, että vaikka mä kuinka koittaisin olla suoraan aurinkoa kohti, niin se ei ihan onnistu, ja siitä johtuen on ehkä mahdollista (huom mahdollista, ja ihan vain vähän !) että mun kasvot on ruskettuneemmat toiselta puolelta, ja oikea käsi tummempi kuin vasen. Mutta ei sit näe jos ei osaa katsoa ! Joka tapauksessa, tääkin on aiheuttanut sen, että mä olen ruskettuneempi jo nyt kuin viime kesän lopussa. (: Tykkään ranskalaisesta keväästä, mutta pelkään kesää kerta jo nyt on näin kuuma.

Toukokuu on jännä kuukausi ranskalaisessa koulussa, koska koko kuussa on vain yksi tavallinen kouluviikko - muilta viikoilta puuttuu yksi päivä, kun on joku kansallinen juhlapäivä tai mikälie.
   Ekaksi oli tietty vappu, mikä ei ole ranskalaisittain tärkeä - kukaan ei tee mitään, ainoastaan ollaan kotona ja levätään, tai tehdään rästiin jääneitä koulujuttuja jos ollaan koululaisia. Vapun juhliminen ei ole lähellekään yhtä tärkeä juttu kuin mitä Suomessa.
  Sit seuraavalla viikolla oli tiistaina vapaata, koska 8.5. on esim. Ranskassa Toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi vietettävä Voitonpäivä. Eipä sillonkaan mitään ihmeellistä tehty, pidettiin vapaata.
  Nyt huomenna on myös vapaata, koska on kai helatorstai, tai joku. Koska meillä oli tänään liikka peruttu opettajan jonkun syyn takia, niin mulla on viikonloppu keskellä viikkoa - viikonloppu, jossa kerrankin on kaksi aamua jolloin voi nukkua niin pitkään kun haluaa. Luksusta, vois sanoo. :D
   Sitten vielä Hennan synttäreiden kunniaksi (no ei kai sentää :D:D mut en tiiä mistä johtuen) on vapaata maanantaina 28.5. eli silloin on (kerrankin) pitkä viikonloppu. Kerrankin, koska ranskalaiseen käytäntöön ei kuulu, että tiistaisin olevia vapaapäiviä edeltävä maanantai olis myös vapaa, saati torstaita seuraava perjantai (ja mun tapauksessa myös lauantai).

Lätkän MM-kisoja on jännä seurata täältä. Niistä ei kukaan puhu sanaakaan mitään, uutisissa niihin ei edes viitata, ei edes silloin kun Treille sai pelikieltoa siitä vaarallisesta taklauksesta kazakkia vastaan. Ainoastaan kerran, ja juurikin sen Ranska-Kazakstan -pelin jälkeen, mun kanssa on jääkiekosta alettu keskustella - Amandine kysyi, oonko mä seurannut myös Ranskan pelejä, ja kertoi että sen veljen luisteluvalmentaja on Sacha Treillen isä. :D Kuulemma oli isä ollut oikein ylpeä poikansa otteista kisoissa (= :D
   Telkkarista ei siis luonnollisesti näytetä pelejä, mutta ei se haittaa, koska netti on keksitty. Pari peliä mä olen osittain katsonut Youtubesta, mutta pääasiassa oon katsonut pelejä muilta streameiltä lähinnä juuri Mertarannan selostamana. Aina, kun meillä on ollut ruoka samaan aikaan pelin kanssa, mä olen raahannut koneen olkkariin, ja siinä on sitten perhe tuijottanut lätkää, ystävällisesti mä kuitenkin hiljensin suomenkieliset selostukset niin pienelle että niitä ei kukaan kuullut, mun lisäksi siis. Kannatti valita suomalainen vaihtari, tai juuri mut perheeseen, jos ei kiinnosta lätkä... Mut hehe nojaa, eipä oo kukaan valittanutkaan, joten eikai se noita haittaa. Ja jääkiekon MM-kisat on kuitenkin vaan kerran vuodessa, eikä Suomen pelejä ole niin montaa kuitenkaan, että kaipa ne aattelee että niidenkin kuuluu toleroida jotain. Onkohan toleroida oikea sana? :D
   Lätkän parissa on tullut hyvät naurut tässä  pitkin kisoja, kun Pierre on ollut hyvin kiinnostunut lajista ja siitä, miksi sitä pelataan miten pelataan. No en kai mä osaa selittää ranskaksi niitä sääntöjä, joten yleensä oon vaan tokaissut että katso itse, kyllä sä kuulet kun mä sanon että ne pelaa väärin/huonosti/hyvin/loistavasti/tekee maalin. Esim. ekassa pelissä eniten Pierreä kiinnosti se, miten Suomea kannatetaan. Mä menin ihan puihin, apua, en mä tiiä. :D Joten kerroin vaan että joukkueen nimi on Leijonat. Jonkun aikaa sitä tavattuaan ääntämyskin siitä sitten tarttui, ja pelin loppupuolella Pierre ihan omatoimisesti huudahti "Allez, Leijonat !" täydellisen ääntämyksen saattelemana. :D Allez tarkoittaa siis "menette/menkää", toimii vähän niinkuin "Go Finland !" -tyylillä. Se oli aika söpöä (:
   Pierre myös närkästyy hyvin usein jääkiekkoa katsoessaan, kaipa se näkee lätkän aika väkivaltaisena lajina. "Näitsä miten toi niittas ton tonne lasiin?" "Miks noi litistelee toisiaan tollain seiniä vasten?" "OH mitä toi teki??? Kauhee rymähdys kuulu!" "Onko oikeesti sallittua tollain lytätä noita toisia?" ja vaikka kuinka monta muuta lausahdusta taklausten ollessa kyseessä. :D Välillä pitää kyllä olla vähän kärsivällinen kun koittaa kattoa lätkää ja Pierre kiinnittää huomionsa jonnekin ihan muualle kuin siihen, missä kiekko menee. Paras oli kyllä se, kun mom luuli että se kiekko jäi makoilemaan maalin päälle - raukka sekotti kiekon ja maalivahdin juomapullon. "Ai, saako niillä olla juomapullo siellä maalin päällä? O: Outoa, miksi ihmeessä?" No ei kai ainakaan siksi, että maalilta on vähän pitkä matka lähteä vaihtoaitioon aina janon iskiessä. (--: Papa oli sitä mieltä, että niillä kuuluisi olla erillinen kuppi kusemista varten, ja kun mä selitin että onhan siellä erätauot, niin se epäili että erätauot menee siihen kun kaikki pelaajat jonottaa vessaanpääsyä. Jaa-a... :D
   Sit tossa Kazakstania vastaan pelatussa pelissä pääsi papa väläyttelemään oikeen kunnolla. :D:D Siellä kun oli kakkoserässä kasa pelaajia Vehasen maalilla, niin Pierre kysyi tietysti närkästyneenä että mitä ne tekee. Ennen kun mä ehdin sanoa mitään, niin papa heitti: "Toi maalivahti on niin komee/hyvännäkönen, että noi haluu kaikki antaa sille suukon!". Voitte kuvitella kun mä hajoon siinä itkunauruun, oikeesti kyyneleet virtas poskilla ja koitin rauhottua siinä perheen kattoessa mua  ಠ_ಠ -ilmeellä. En kai toki ollut juuri edellisenä yönä lukenut erästäkin jääkiekkonovellia... :D
   Ihanin kokemus jääkiekon ja mun perheen yhdistyessä oli kyllä se, kun tänä aamuna Pierre alkoi omatoimisesti puhua jääkiekosta. Mun huoneen ilmotustaululla kun on Lauran kirjeessä lähettämä juttu lokakuulta, jonka otsikko on "Hovinen hätyyttelee jo paikkaa Leijonissa" (en toki osaa uutista ulkoa... :D), ja Pierreä se on kovasti kiinnostanut siitä asti, kun mä sen siihen kiinnitin. Toissapäivänä se kysyi, että no pääsikö se Hovinen Leijoniin. No ei päässty. Aijaa, miksei? Koska se ei ollut tarpeeksi hyvä. Ai eikö se oo hyvä? On toki, mutta vaan parhaat pääsee Leijoniin, eikä se ole tarpeeksi paras (joo, sanoin oikeesti tarpeeksi paras. Oho O: :D). Ahaaaa ! Niin tänä aamuna sitten Pierre kysyi papalta: "Arvaa miksi Suomi on paras lätkässä?" (se oli autuaasti unohtanut, että USA ja Kanada voitti juuri Suomen, on se helppoa kun ei muistele liikaa niitä huonoja pelejä). "Se johtuu siitä, että Leijonissa pelaa vaan parhaat !" aww mä olin itse juuri pesemässä hampaita, mutta oli hirmu söpöä huomata, että se on kuitenkin painanut mieleensä mitä mä puhun sille. (: Ilmeisesti se ei kuitenkaan oo ottanut huomioon, että muutkin maat koittaa valita parhaat pelaajat, ja että toisten maiden parhaat pelaajat on eri tasoisia kuin toisten... No, pikkujuttu, tärkeintä on että Pierre kannattaa Suomea koska sillä on äärettömän hyvä tuuri. Voisi ovelasti jättää mainitsematta, KETÄ vastaan Suomi pelaa puolivälierissä, ja ehkä Leijonat voittaa revanssin Jenkkejä vastaan - Pierrehän kuitenkin kannattaisi Jenkkejä, koska se on puoliksi amerikkalainen.

Maanantaina oli kyllä muutenkin kauheen jännä päivä. Aamulla meillä oli ECJS:n eli periaatteessa yhteiskuntaopin tunnilla esitelmien pitoa, jossa mäkin tietysti osallistuin, eli luin pari kohtaa luokalle. Se oli stressaavaa, enkä tietenkään siinä kaikkien kuunnellessa osannut edes ääntää kaikkia sellaisiakaan sanoja, jotka normaalisti ei tuottaisi mulle ongelmia. Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että mä en ollun koskaan lukenut kokonaisuudessaan sitä kaikkea tekstiä, minkä mä luin. O:
   Sit iltapäivällä meillä oli taas bac blanc eli vähän kuin ylppäriharjotukset ranskassa, siinä oli neljä tekstiä jotka piti lukea, ja sitten vastata pariin kysymykseen, ja oli tietysti sellai kirjoitustehtävä myös. Mä olin superväsynyt, kerta en ollut kovasti nukkunut edellisenä yönä, ja mun silmät lupsui kiinni kun mä koitin saada selvää, mistä niissä teksteissä edes puhuttiin. Mut sit piristyin jostain syystä, ja se meni lopulta ihan hyvin. Kirjotustehtävässä sai valita, kommentoinko yhtä niistä teksteistä, kirjoittako aineen aiheesta "Auttavatko romaanien henkilöt meitä tuntemaan ja tunnistamaan itsemme paremmin?", vai kirjoittaako yhden teksteistä uudestaan määrätyn kirjailijan tekstilajissa. Mä kirjotin ton aineen, mut en nyt tiiä että mitä siitä tuli, oisi kiva saada jo noi takaisin. :D

Sisko tulee meille kesäkuun vikaksi viikoksi, siihen on viis ja puoli viikkoa aikaa. Aika jännää, millastahan on taas elää sen kanssa samassa talossa? Riidelläänköhän me yhtä paljon kuin ennen? Onkohan se muuttunut, tai oonkohan mä muuttunut? Varmaankin joo, riidellään, ja joo molemmat on muuttuneet. Mutta vaikuttaakohan se mihinkään? O: Jännä nähdä.
   Kotiinlähtöön sen sijaan on sitten aikaa 7 ja puoli viikkoa, yhteensä 53 päivää. Hassua. O: Tavallaan en malttaisi odottaa, koska oisi kiva olla kotona jo varsinkin nyt, kun siellä on tulossa kaikkea tärkeää kuten MM-kisojen finaalit, koulun päättäjäiset ja esim juhannus. Arjen pikkuasiat, mitkä tuntui aluksi jänniltä ja erilaisilta, on alkaneet ärsyttää mua yhä enemmän ja enemmän, ja mä kaipaan sitä, miten mua kohdellaan kotona ja miten mä voin sanoa mitä ajattelen, miten mä voin tehdä itseni ymmärretyksi ilman suurempia ponnisteluja, ja miten mä voin valittaa asioista jos ne ei mua miellytä - en kai mä täällä viitsi vieraassa perheessä puuttua toisten itsestäänselvyyksiin ja käyttäytymiseen, enkä varsinkaan kulttuuriasioista viitsi sanoa yhtäkään negatiivista juttua ulkomaalaisena, vaikka Suomessa mä voisin yllin kyllin haukkua Suomen huonoja puolia ilman että kukaan loukkaantuisi. Mutta toisaalta, mä en saa tätä aikaa enää takaisin, ja haluun siksi nauttia Ranskasta ja tästä elämästä täysin siemauksin vielä loppuajan. Äiti juuri veikkasi, että oltuani kotona pari kuukautta mä alan ajatella, että nojaa, kyllä tää nyt riittää, vois lähteä takas Ranskaan. Tällä hetkellä mä en usko niin käyvän, mutta on tietty täysin mahdollista että mulla on nyt liian kultareunainen kuva maasta, jossa mä en ole asunut yli kahdeksaan kuukauteen. :D
   Mua myös pelottaa tavallaan tulla kotiin, koska sitten elämä on taas niin erilaista. Ja mä pelkään, että muut on pettyneitä mun vaihtarivuoteen, vaikka itse mä en ole. Mulla ei ollut mitään tavoitteita tälle vuodelle, muuta kun kielen oppiminen, ja eiköhän se ihan hyvin ole tullut opittua, mutta mä pelkään että joku muu ajattelee, että mä olen tuhlannut vuoden tai muuta vastaavaa. Mutta sitten taas aattelen, että ihan sama, ei mua kiinnosta muut vaan se, mitä mä itse aattelen. Niin kauan kun mä oon tyytyväinen, en nää muillakaan syytä olla tyytymättömiä muhun tai arvostella mua tai mun ajankäyttöä (varsinkaan, jos mun ajankäyttö ei oo epätervettä). Jos niiden tekee mieli arvostella, niin arvostelkoon rauhassa, mutta mä oon tyytyväinen. (:

Aijoo, eilen kävi momin ja papan kaveri Fred kylässä, se Fred joka tuli meille yllätysvierailulle joskus syksyllä, ja jolle mä tein pitsat tietämättäni että se on tulossa. :D Tällä kertaa tiesin että se on kutsuttu meille. Se oli ollut alkuvuodesta Uudessa Seelannissa (kamalaa kun en tiiä, tuleeko tohon väliviivai vai ei D:), ja kun se esitteli niitä kuvia niin mä päätin, että siellä on pakko päästä käymään itsekin vielä joskus. Maorikulttuuri vaikuttaa niin kiinnostavalta ja ne maisemat niin upeilta, että mä en kestä jos en pääse sinne itse. Kun mä näin kuvat Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa Mordorina tutuiksi tulleilta alueilta, mä pystyin melkein aistimaan sen tunnelman ja mä näin sieluni silmin örkkiarmeijan marssimassa siellä maastossa. Se on pakko kokea käytännössäkin, mun on pakkopakkopakko tehdä joskus kunnon lomamatka Uuteen Seelantiin ja viettää siellä hyvät pari kuukautta kierrellen koko saarivaltiota ympäri. :D

Mutta joo, tekisi mieli sanoa että näihin kuviin, näihin tunnelmiin, mutta en oo kovin montaa kuvaa tähänkään laittanut (kun ei niitä ole !), niin en oikeen voi. ): Tunnelmia tässä sen sijaan on sitten niiden kuvienkin edestä, aika tunnepitoinen ja pohtiva teksti tästä näemmä tuli. Näkisitte vaan mun päiväkirjat, joita kirjotan aina ranskan- ja hissantunneilla... :D

ps, jos on pienintäkään mahdollisuutta, että sulla saattaisi olla ongelmia oman ulkonäkösi, etenkin painoon ja rasvaprosenttiin liittyen, niin ei kannata tulla Ranskaan pidemmäksi aikaa. Mulla on muutama kaveri täällä, joiden syömishäiriön puhkeaminen on vain ajan kysymys, ja jos mä eläisin täällä yksin tai yhtään pidempään, niin täysin sama tilanne oisi mulla, paitsi että mulla syömishäiriölle olisi joku syy toisin kuin noilla mun kavereilla. Kaikilla ranskalaisilla tytöillä on täydelliset kropat ilman yhtäkään ylimääräistä senttiä muualla kun rinnanympäryksessä, niin ei kai se ole ihmekkään jos täydellisyys on se, mitä tavoitellaan. Oikeesti, tekee kipeetä kun kaikilla on isot tissit ja muuten timmi vartalo. |: